Tämä on jo aika vanha juttu mutta tekee mieli kirjottaa tämäkin ylös.
Tapahtui siis viisi vuotta sitten...
Oli kylmä talviaamu ja kävelin kouluun uusilla kengillä. Kun kävelin alas mäkeä, tavallaan ''nukahdin''. En siis mitenkään kirjaimellisesti, vaan ajatus katkesi ja silmissä tummeni. Ehkä olin vaan syvissä ajatuksissa, mutta kun havahduin huomasin että olin yhä koulumatkalla. Jaloista tuntui menevän tunto ja alkoi hulluna huippaamaan. Sain sellasen tunteen että tuun pyörtymään ihan just.
Olin ihan paniikissa koko loppu päivän kun en tajunnut mikä se kummallinen kohtaus oli kun sen ole kokenut vastaavaa koskaan.
Noh, kerroin siitä äidille ja hän sanoi että mulla saattaa olla matala verenpaine ja käski mua menemään koulun terkkarille. Eränä päivänä kävin ja hän sanoi että ei verenpaineessa ollut mitään vikaa. Mulle kerrottiin vaan että kaikki saattoi vaan olla aamuväsymystä ym.
Päivät ja viikot kului ja eränä päivänä kun menimme äitin kanssa kauppaan, sama tapahtui taas. Kassalla mua alkoi huippaamaan ja sydän alkoi tykyttää tosi kovaa. Hengitin vain syvään ja yritin pysyä rauhallisena. Kotimatkalla aloin huolestua toden teolla. Päätimme sitten mennä lääkärille kertomaan oireista. Hän ehoitti että menisimme aivokuvaukseen ja sydänfilmiin, jotka olisivat kuukausien päästä. Niissä ei selvinnyt mitään, ja lääkäri sanoi että ei se mitään vakavaa ainakaan ole.
Vasta noin vuosi sitten päättelin itse mitä ne oireet voisivat olla. Totesin, että minulla on paniikkihäiriöitä. Olin aluksi hieman kauhuissani kun en ole kovin useasti niistä kuullut, mutta kun aloin lukemaan niistä netistä, huomasin että ne ovat melko yleisiä ja vaarattomia.
Oireeni ovat yleensä huimaus, kova ahdistus, käsien hikoilu/tärinä, epätodellisuuden tunne ja sydämen kova tykytys. Olen jo oppinut osittain elämään niiden kanssa, mutta välttelen menemästä suurille julkisille alueille, esim. suureen ruokakauppaan. En myöskään enää kävele yli kilometrin pituisia matkoja (ainakaan) yksin. Sain siis pienet traumat tuosta tapahtuneesta.
Oireet ovat sen verran lieviä, että olen jo alkanut miettimään jonkinlaista lääkitystä. Pitää seurata vielä että selviänkö vai en.
~Josu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti